Haluanko hänet vai hänet?

Vilkaisin olkani yli. Takanani seisoi poika, joka tuijotti lattiaan. Tajuamattani olin alkanut ajatella häntä hänenä, ei se, hän. Ren oli myös hän. En ollut tajunnut muutosta, mutta sitä oli. En vieläkään ollut puhunut pojalle, jonka nimi taisi olla Oscar. Hänen lähellään minut valtasi outo tunne. Halusin tehdä kaiken, mitä olin ikinä tehnyt. En halunnut vain tehdä, halusin tehdä hänelle. Halusin satuttaa, halusin auttaa, halusin jutella. Kaikkea mahdollista, jopa turvautua häneen, vaikka en sitä tehnyt koskaan. En koskaan turvautunut Reniinkään. Se oli jotenkin oksettava ajatus. Ei vain sopinut minulle. Tiesin varsin hyvin, että Ren luotti minuun ja kertoi kaiken, mutta ei siltikään. Saatoin joskus jopa suuttua äärettömän paljon, jos joku katkaisi hiuksenkin hänen päästään. Ei se, mitä teki, se, kenelle teki. Huokaisin hieman ja sain kysyvän katseen juuri siltä rakastamaltani ja vihaamaltani pojalta.

”Mitä? Eikö enään saa edes hengittää?” älähdin.

Poika värähti hieman ja pyysi anteeksi sitä, mitä ikinä oli tehnytkin. Käänsin katseeni pois. Tunsin kuitenkin katseen selässäni. Se sai kylmät väreet kulkemaan koko ruumiini läpi. Tuntui siltä kuin joku tarkkailisi minua pahat mielessä. Ei siltä kuin joku normaali ihminen suunnittelisi jotain pääni menoksi. Tunne oli uhkaavampi ja porautui lävitseni. Käännyin katsomaan poikaa jälleen. Yllätyin, sillä hän katsoi minua suoraan silmiin.

”Mitä sinä haluat?” älähdin ja kävelin hänen ohitseen.

Mitä tuollainen ipana halusi? Miksi hän vain katsoi minua? Ei edes sanonut paljoa. Miten sellainen pätkä saattoi saada tuollaisen tunteen aikaan? Eiväthän minua vanhemmatkaan saaneet sellaista tehtyä koskaan. Olen aivan ymmälläni. Miten tämä kaikki on mahdollista?

Avainsanat: ,

Kommentoi



Kommentit

  1. 13.31 10.04.2014

    Mukava tarina.

  2. 13.34 10.04.2014

    PS:voit kutsua minua Candyksi.

  3. 19.15 10.04.2014

    Kiitosta taas sinulle. :3

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi